tiistai 17. joulukuuta 2019

17.12. Avainnauha makrameesolmuin


17.12. 

❤❤❤❤❤
❤❤❤
❤❤


Neitotontun kanssa olemme 
tänä syksynä innostuneet testailemaan 
erilaisia makrameesolmuja
Solmujen avulla on syntynyt 
höyheniä, kuusia ja lumihiutaleita



Ensimmäisenä makrameetuotoksena 
esittelen tänään avainnauhan. 
Lähdin liikkeelle avainrenkaasta,
johon solmin leivonpääsolmuilla
neljä todella pitkää lankaa.
Solmujen jälkeen lankoja oli kahdeksan
ja niiden mitta reilun metrin verran.
Alun solmeilin niin, 
että kuusi lankaa jäi solmujen sisään. 
Siksi aloituskohta renkaan jälkeen on niin leveä.
Kahdeksan kaksoistasosolmun jälkeen jaoin langat kahteen osaan
ja aloitin toisen reunan solmeilun. 
Jatkoin edelleen kaksoistasosolmuilla.
Nyt solmujen sisään jäi kaksi lankaa.




Avainnauha valmistui noin tunnissa. 
Ja solmut on helppo oppia.
Ehtii siis hyvin tehdä vaikka joululahjaksi. 
Tai voihan tämän tehdä lyhyempänäkin, 
jolloin siitä tulee avaimenperä. 




Makrameen solmeilu on mukavaa puuhaa, 
ja melkosen koukuttavaakin. 


Mukavaa tiistaita Sinulle!



❤❤❤❤

Lankana käytin Minimoppia. 




4 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää tämä avainketju. Olen joskus solmeillut kassin ja se oli kyllä hauskaa puuhaa!

    VastaaPoista