maanantai 16. joulukuuta 2019

16.12. Joulukalenteri luokassa



16.12.


❤❤❤
❤❤❤❤
❤❤❤
❤❤❤


Viimeinen työviikko
ennen joululomaa on alkamaisillaan.
Ihan ensimmäisenä puuhana sytyttelen
hämärään luokkaan jouluvalot 
ja päivitän joulukalenterin. 




Joulukalenteri on luokan sivuseinällä valaistun kuusen juurella. 
Olen ommellut kuusen parikymmentä vuotta sitten. 
Se on silloin toimittanut kalenterin virkaa. 
Nyt se on saanut ylleen vain valonauhan. 



Kuusen juurella on lahjakasa. 
Joka aamu kasaan tulee uusi paketti.




Pakettikortissa on qr-koodi.
Koodeista paljastuu kirjoittamiani pieniä runoja,
joiden avulla etsitään yllätyslaatikkoa.
Laatikko on sama päivittäin
eli aina tiedetään, mitä etsitään. 
Laatikko sisältää erilaisia pikku namuja.
Välillä laatikko on piiloutunut omaan luokkaan. 
Välillä se on lähtenyt seikkailulle luokan oven ulkopuolelle. 




Kalenterin avaamiseen on muotoutunut selvät rutiinit. 
Ensin sytytetään adventtikynttilät. 
Sitten lauletaan joku joululaulu. 
Laulun jälkeen kilistän isoa kulkusta,
jonka jälkeen arvotaan kalenterin avaajat. 




Kalenterin avaajat miettivät yhdessä, 
mikä paketeista on uusi, 
irrottavat siitä pakettikortin
ja lukevat koodin laitteella. 
Muu luokka saa sitten arvailla,
missä yllätyspaketti sijaitsee
runon perusteella. 
Joka aamu on paketti löytynyt. 
Saapa nähdä, 
miten tänään käy. 
Jännittävää!




Jännittävää päivää Sinullekin!
Ja tekemisen iloa!

❤❤❤❤


Ihan pakko on vielä vilauttaa kahden kuvan verran
luokan takaseinän levyistä ryhmätyötä. 


Teimme yhdessä taloja, 
joiden ikkunoihin leikkasimme reiät
ja liimasimme silkkipaperit. 
Talojen taakse viritin 
ohuen 80-valoisen ledinauhan. 
Niin kaunis kyllä tuli. 


❤❤❤❤

Aikaisempia luokan joulukalentereitani löytyy täältä:
Nipsuhiiren kalenteri KLIK
Kalenterinoppa KLIK
Koulutontun kalenteri KLIK



10 kommenttia:

  1. Onpa hauska joulukalenteri taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on oppilaillekin todella mieluinen kalenteri. :)

      Poista
  2. Vau! Kaikki kalenterit aivan huippuja! 👏😊

    VastaaPoista
  3. Ihana kalenteri ripauksella nykyaikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lapset tykkäävät qr-koodeista, kun vastausta ei näe valmiiksi. :)

      Poista
  4. Täykkis juttu niin monella tapaa! Jännitystä, oppimistä, tunnelmaa, perinteitä; miten sinä hoksaatkaan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! NIin, mistä ne uudet ideat putkahtaa päähän? Ja joskus niitä ei putkahda, vaikka kuinka yrittäisi. :D

      Poista