keskiviikko 11. joulukuuta 2019

11.12. Pari vinkkiä ison pojan joululahjavaatteisiin


11.12. 

❤❤❤❤
❤❤❤❤
❤❤❤


Eilen ommeltiin näppärän nopeita penaaleita. 
Tänään tulee pari vinkkiä ison pojan vaatteiden ompeluun. 
Jos vaikka innostutaan suristelemaan pukinkonttiin...



Ensinnäkin huppari pitää pintansa 
- ainakin meillä. 
Kuosi ei saa enää olla lapsellinen, 
vaan mieluummin yksivärinen.
Tai ainakin lähellä yksiväristä.
Tällä kertaa jujuksi ompelin hupun nauhakujan päihin
nyörin reikien paikalle 
valmiit nahkareunaiset purjerenkaat.
Pienellä jutulla sai paljon ilmettä. 


"Tosi siistit nuo renkaan aukot!"
tuumas Seiskaluokkalaiseni.
Ja kangaskin kuulemma 
"mustaa parempi". 


Lisäksi ompelin tavallisen paidan. 
Yksivärisiä jemmoja tutkittiin yhdessä.
Tämä farkun värinen oli kuulemma paras, 
vaikka hän ei muuten farkuista (vielä) välitäkään. 


Toiveeksi kuitenkin asetettiin, 
että "sais siinä olla sitten jotain muutakin VÄHÄN".
Ompelin etukappaleelle koristeommelta.
Kuulemma "just hyvä". 



Nämä paidat eivät tulleet joululahjoiksi, 
vaan lämmittämään jo marraskuussa.
Yleensä en ompele edes vaatteita lahjoiksi Omilleni.
Sen sijaan Kummilapsille putkahtaa vuosittain jotain itse tehtyä, 
etenkin jos he sitä varta vasten toivovat. 
Tänä vuonna alaluokkalainen Kummipoikani toivoi hupparia. 
Tarkensin toivetta. 
Hän vastasi, että "ei ole värillä väliä, 
mutta voit tehä sen ite." ❤
Arvatkaa vaan teinkö? 


Mukavaa keskiviikkoa 
Jokaiselle!


❤❤❤❤


Hupparin kangas on Ommelliselta.
Paidan kangas on Kangaskapinalta. 
Nahkareunaiset purjerenkaat ovat Kimmiltä.


❤❤❤❤

Sunnuntain arvonnassa arpaonni suosi Kannelia!
Onneksi olkoon! 
Kiitos kaikille osallistuneille! 





12 kommenttia:

  1. Suuri kiitos Pikku Akka arvonnasta ✨✨🙏🏻 Ilahdutti kovasti 😍

    En ihmettele vaikka lapset tykkäävät vaatteista, joita heille teet 👍🏻😊 Nämäkin aivan upeita ja kiva yksityiskohta tuo nahkapalat 👍🏻 Kivaa päivää sinulle 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi, Kanneli!
      On niin kiva ommella vaatteita, jotka kelpaavat isommillekin lapsille. Itsekin ihastuin noihin nahkapalareikiin. :)

      Poista
  2. Ihana toive, "voit tehä sen ite". 😍 Kivoja paitoja. Hupparit ne on meilläkin suosituimpia vaatekappaleita.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana toive "voit tehdä sen itse" 😍

    VastaaPoista
  4. Se jokin juju tekee vaatteesta kivan käyttää, nuo nahkaiset nyörin reunukset ovat todella cool :) Pitää laittaa idea talteen odottamaan, että oma kossi kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on just noin! Ja nuo nahkaläpyskät ovat nyt käyneet jo useita kertoja pesussakin eivätkä ole menneet miksikään. :)

      Poista
  5. Tosi kivoja pikku juttuja, joilla saa persoonallista ilmettä ompeluksiin.
    Aivan huippu, että saat ommella omillesi ja että kummilapsetkin niitä kaipailevat.

    VastaaPoista