Pellon pientareet ja
ojien varret
ovat nyt valkoisenaan
pajun palleroisia kissoja.
Poimin niitä eilen hiihtolenkillä
ison kimpun kainalooni
ja kiepsautin osan niistä
ovikranssiksi.
Suunnittelin koristelevani kranssin pääsiäismunilla,
mutta sitten hoksasinkin
kranssimateriaalilaatikossani
joulukukka-asetelman mukana tulleen
harmaan pellavarusetin,
niin välittömästi unohdin pääsiäisen ja munat.
Ei tullutkaan pääsiäiskranssi,
vaan kevätkranssi.
Pajun oksissa on kauniita
ruskeita sävyjä.
Tykkään niistä.
Osan oksista laitoin sisälle
ja niihin ripustelin sitten niitä
munia, joita olin suunnitellut kranssiin.
Tänään palmusunnuntai-iltana
ajatukset kääntyvät jo hiljaiseen viikkoon.
Neljä työntäyteistä päivää odottavat
ja sen jälkeen neljän päivän huili.
Ainakin yhtenä päivänä niistä
tämä kranssi saa toivottaa tervetulleeksi
odotettuja vieraita kotiimme.
Aurinkoisen keväistä hiljaista viikkoa Sinulle!
❤❤❤
Pst! Meillä alkoi jälleen pääsiäismunien piilotusaamut.
Lapset innolla aamulla etsivät,
mistä pilkottaa pupun korvat.
Yllätykseksi tänään pupunkorvapussien lisäksi
isot kanat olivatkin hautomassa
piilopaikoissaan isoja Muumi-munia,
joiden hahmot ovat meillä tämän kevään hittejä.
Jos haluat ommella pupunkorvapusseja,
niin täältä löytyy ohje. (Klik)
Isojen hautovien kanojen kuva löytyy täältä. (Klik)
Kaunis juuri tuollaisena!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaKaunis kevätkranssi! 💚 Pellavanauha kuin kruunu.
VastaaPoistaPääsiäisviikon iloa ja rauhaa Sinulle ja perheellesi!💛
Kiitos! Itsekin ihastuin omaan löytööni. :)
PoistaAivan ihana pajukranssi! Nuo pajunkissat on niin suloisia:) Leppoisaa palmusunnuntai-iltaa♥
VastaaPoistaKiitos! Kyllä, pajunkissoihin ihastuu joka kevät uudelleen. :)
PoistaKaunis kranssi! Kun ei ole liikaa koristeita, pajun kauneus pääsee oikeuksiinsa :)
VastaaPoistaKiitos! Juurikin niin. :)
PoistaKranssi on kaunis, eikä tarvitse aina niin keltaista olla ollakseen pääsiäiskoriste :) Mukavia pääsiäispyhiä!
VastaaPoistaKiitos! Eipä niin tarvitsekaan. :)
PoistaTodella kaunis kranssi <3
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaKaunis kranssi <3
VastaaPoistaIhanaa pääsiäisen aikaa, auringon valoa ja lämpöä <3
Kiitos! Ihana, kun aina silloin tällöin jostain putkahtaa uusikin Kommentoija. <3
Poista