sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Lumikenkäsäärystimet



Hanget kutsuvat ulkoilemaan.
Vaikka välillä on ollut suojasää
ja heti perään kipakka pakkanen,
ihan aikuista kantavaa hankea ei ole 
luonto vielä tälle keväälle suonut.
Lumikengillä sen sijaan pääsee nyt joka paikasta. 
Ihan parasta talviliikuntaa
tähän aikaan vuodesta.
Oletko kokeillut? 


 Minä olen harrastanut lumikenkäilyä muutaman talven. 
Kylmillä keleillä toppahousut ovat oikein hyvät,
kun niissä on lumilukot lahkeissa.
Kevyempien ulkoiluhousujen kanssa olen 
käyttänyt lumikenkäillessä säärystimiä. 
Villasäärystimissä on kuitekin se huono puoli, 
että ne tahtovat lumettua heti ensimmäisessä uppoamisessa
(joo, niitäkin välillä tapahtuu 😄)
ja monesti nilkkaankin menee lunta. 


Niinpä ompelin itselleni kankaiset lumikenkäsäärystimet.
Materiaali on vedenpitävää ulkoiluvaatekangasta.
Lisäksi ompelin koristeeksi heijastinnauhaa, 
vaikka luonnossa ei juuri heijastimille käyttöä olekaan. 
Ajattelin kuitenkin, 
että näitä voi käyttää sopivilla säillä
ihan normaalissa lenkkeilyssä tien päällä. 


Laitoin kuminauhakujat ylös ja alas
sekä lisäksi renksun jalan alle.



Eniten hämmästelen sitä, 
etten ole näitä aiemmin älynnyt ommella. 
Olen kyllä nettisivuilta selaillut valmiita lumikenkäsäärystimiä, 
mutta jostain ihmeen syystä en ole hoksannut, 
että sellaiset voisi itsekin tehdä. 
No, nyt ne on tehty. 


Eilen satoi uutta lunta. 
Toiveissa on päästä tänään hiihtämään. 
Jos latu ei ole kunnossa, 
kutsuvat lumikengät ja
läheiset mäen rinteet ja metsiköt.
Tai saattaa olla,
että lumikenkäily houkuttaa iltapäivästä, 
vaikka alla olisi jo hiihtolenkki. 

Rentouttavaa sunnuntaita Sinullekin! 


❤❤❤

12 kommenttia:

  1. En ole kokeillut lumikenkiä mutta haluaisin kyllä. Varmasti hyvää ja kivaa treeniä. Suojat näyttää toimivilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan joskus, kun sinulla on mahdollisuus. :)

      Poista
  2. Haaveissa olisi hankkia lumikengät, kohta niitä taitaisi saada alennuksella. Asumme naturasuon liepeillä ja sinne olisi näppärää mennä lumikenkäilemään. Hienot säärystimet, eipä mene lumi kengänvarresta sisään. Ihanien ulkoilukelien toivon jatkuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin toivon. :) Suoalueet ovatkin kivoja kävellä, niissä usein näkee kauas ja aurinkoisella kelillä aurinko pääsee paistamaan toisin kuin tiheämmässä metsässä. :)

      Poista
  3. Lumikenkäilyä olisi kyllä hauska joskus kokeilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Se on mukavaa, kun on kelit kohdillaan. :)

      Poista
  4. En ole koskaan kokeillut lumikenkäilyä, mieli kyllä kovasti tekisi! Olenkin miettinyt, että vuokraisin töistä lumikengät itselleni ja miehelle päiväksi. Saisi kokeilla ja ehkä jo ensi talvena raaskittais ostaa omat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat on kyllä siitä hyvät, että voi lähteä kenkäilemaan just silloin, kun huvittaa. :) Suosittelen kokeilemaan. :)

      Poista
  5. Kuulostaa kivalle tuo lumikenkäily! En ole ikinä kokeillut nimittäin.
    Ja hauskat nuo säärystimet, jotka olet ommellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kuule mukava laji. Uskon, että Sinäkin tykkäisit. :)

      Poista
  6. Tyylikkäät ja varmasti myös tosi kätevät säärystimet! Kiitti ideasta :)

    VastaaPoista