Tule kurkistamaan
ison tonttuoven taakse.
On aamu.
Luokassa on hämärää.
Luokkaa valaisevat
monet pienet jouluvalot.
Valkotaululle on heijastettu jouluinen kuva
ja taustalla soi hiljaisella iloinen joulumusiikki.
On ensimmäinen kalenterinavaamisaamu.
Edellisen koulupäivän jälkeen
luokka on pukeutunut
jännittävään joulunodotusasuun.
Ikkunalle on kohonnut numeropurkkitornikin.
Tornissa on 24 purkkia, tietenkin.
Purkissa on joka aamu Koulutontun viesti,
joka antaa ohjeet aamun työskentelylle.
Työskentelyn jälkeen on luvassa namu.
(Oppilaiden hartain toive kalenterin suhteen oli,
että tulisi usein jotain syötävää,
mieluiten karkki.
Pst! Tulee aina,
mutta luvassa on muutakin kuin karkkia.)
Avataan luukku kolme.
Se on ensimmäinen viestillinen luukku.
Ykkönen ja kakkonen ovat tyhjiä.
Silloin on ollut vapaapäivä.
Ensimmäisenä aamuna
kalenterin vieressä oli myös iso laatikko.
Laatikossa oli luokallinen punasävyisiä pusseja.
Jokaisessa pussissa oli viisi tavaraa.
Niiden avulla jokainen kirjoitti joulutarinan.
Aamuisin luemme niistä pari tarinaa
ja oppilaat saavat arvuutella,
mitä tavaroita pussissa
tarinan perusteella oli.
Monet ovat osanneet hienosti
sujauttaa tarinaan hämäystavaroita.
Ja tarinoista tuli muutenkin mainioita.
(Pusseista löytyi mm.
kuusenkoristeita, koulutarvikkeita
ja suklaamunan leluja.)
Toisena kouluaamuna
Koulutontulla on pulma.
Tiedossa on kirjainten siirtelyä,
luokkakavereiden sukunimien muistelua
ja monta herkullista naurunhörähdystä
sekä kutkuttavaa kikatusta.
Oppilaat ratkovat ryhmissä,
kuka on kukin.
Koulutonttu vinkkasi,
että anagrammeja on näppärä tehdä
netistä löytyvällä anagrammikoneella.
Kiva ohjelmanumero vaikka pikkujouluihin.
Lisäksi tämän viikon aamuina
pelattiin Suomi-bingoa
ja selvitettiin emojitarina.
Niin ja tietenkin,
syötiin se namu,
kun aamupuuha saatiin valmiiksi.
Lapset ovat niin kekseliäitä.
Sen lisäksi,
että laskemme aamuja
joululoman alkamiseen,
he laskevat,
kuinka monella siirrolla aina
kalenteripurkki saadaan esille
tornin romahtamatta.
Tänään on ansaittu vapaa-aamu.
Ihan pikkuisen jo kuitenkin kihelmöi ensi viikon aamut.
Tiedossa on ainakin Wheel Decide,
QR-koodirata ja matemaattisia pulmia.
Ai, että tykkään olla
Koulutontun kaveri.
Rentouttavaa lauantaita!
Tonttuillaan edelleen!
❤❤❤❤
Pst!
Näistä Herra Hakkaraisen
xylitolpastillipurkeista saa niin näppärän
joulukalenterin.
Näitä namuja meillä
arkiaikana saa joskus
luokassakin palkinnoksi
ja oma Nelivuotiaani napsii
näitä kotona aina silloin tällöin.
❤❤❤❤
Tässä vielä linkit kahden edellisvuoden
luokkajoulukalentereihin:
Nipsu-hiiren tarina (Klik)
Siis wau! Aivan ihana kalenteri. Nuo pastillipurkit täytyykin laittaa muistiin!
VastaaPoistaKiitos! :) Nuo pastillipurkit on kyllä kätevät. :)
PoistaNiin ihana joulukalenteri!👍
VastaaPoistaNämä sinun jutut on kyllä vailla vertaa.💓 Sinä olet kyllä sellainen taituri kehittelemään opetuksesta leikinomaisen ja houkuttelevan. Ops kohdillaan!
Kiitos kauniista sanoistasi, Kaisu! <3 Kyllä minulla on todella paljon oikein arkisen tavallisia (ja tylsiäkin) tunteja. :) Mutta kaikkea tällaista on niin kiva puuhastella.
PoistaIhana kalenteri♥ Kalenterin avaus ja yhdessä tekeminen on niin mukavaa. Vieläkin muistaa miten lapsena oli aina niin jännittävää luukkuja availla;) Mukavaa viikonloppua ja leppoisia joulunalus tunnelmia♥
VastaaPoistaKiitos! <3 Itse toivon, että lapsille jäisi joku kiva muisto yhteisista kouluajoista. Vaikka sitten joulukalenteriin kurkistaminen. Joulunalusaika on niin jännittävää ja iloisen kutkuttavaa aikaa. Oikein herkuttelen aihepiirillä oppilaideni kanssa.
PoistaKyllä on jäänyt omasta kuutosluokasta sinun luokallasi lämpöiset muistot! Muistan myös melkein koko ala-asteen haaveilleeni, kunpa osaisin olla sitten joskus yhtä ihana opettaja kuin oma kulloinenkin luokanopettajani oli :) no, opettajakouluun ei tie vienytkään, nyt kahden tyttären kotiäitinä <3 Mukava lueskella näitä sun juttuja, saada käsityöinspiraatiota ja muistella välillä omia alakouluaikoja :) ihanaa joulunodotusta!
PoistaSiis Hilla! <3 Mullahan tuli tuosta Sun viestistä ihan tippa linssiin. <3 Olin silloin vielä niin keskeneräinen opettaja. Mitähän silloin olen osannut antaa muuta kuin perusopetusta? Nyt noin 10 vuotta myöhemmin tunnen olevani paljon valmiimpi ja rohkeampi vetämään ihan omaa linjaa. En valmis ole vieläkään, mutta tiedän, että olen vahvasti oikealla tiellä ja linjani tuntuu omanlaiselta. Olipa ihana saada Sinulta viesti tätä kautta. <3 Onnellista joulun odottamista Sinulle, pienille Lapsillesi ja koko Perheellesi! <3
PoistaPst! Ja minusta tuntuu, että Sinusta saattaa vielä ope tullakin. Sen aika vain ei ole just nyt. :)
Aivan ihana! Kyllä on koulutonttu pannut niin parastaan! Mahtava! Yllättäen siinä samassa tuleekin tehtyä koulujuttuja, melkein kuin huomaamatta...
VastaaPoistaKiitos! Niin, varmaan näitä samoja juttuja tehtäisiin ihan ilman kalenteriakin, mutta kalenterin kanssa se on moninverroin mukavampaa. <3
PoistaVoi kun on mukavaa kurkistaa jouluoven taakse, kaikkea kivaa olet järjestänyt joulun ja opintojen merkeissä. Muistot seuraavat pitkälle yli lapsuuden. Irmeli
VastaaPoistaKiitos, Irmeli! Jouluhöpsölle on niin mieluisaa tämän joulun laittaminen niin kotona kuin koulussakin. :)
PoistaSinä se olet kekseliäs näiden koulukalentereidenkin kanssa, ihailen 👏👏
VastaaPoistaKiitos, Eerika! Tiedätkö, nykyään on niin helppo olla "kekseliäs", kun kaikki pinterestit ja facebookit. :D
PoistaIhana kalenteri jälleen! :)
VastaaPoistaKiitos! Minustakin tästä tuli ihana! Kyllä Koulutonttu keksii! <3
PoistaTämä kalenteri jää lapsille mieleen, siihen on nähty paljon vaivaa!
VastaaPoistaKiitos, ainakin sitä aina innoissaan aamulla avataan. :)
PoistaIhana kalenteri! Voi kun olisi omana kouluaikana ollut tällaisia. Aivan ihania muistoja lapsille <3
VastaaPoistaKiitos! Muistot lämmittävät vielä vuosienkin päästä. :)
Poista