Kangaskauppa Verson Puoti
järjestää aina aika ajoin
virtuaalisen ompelukerhon.
Osallistuin viimeksi kerhoon juhannuksen aikaan.
Nyt tuli toinen osallistumismerkintä.
Kerhoa varten tilattiin kangas,
josta oli vain tieto,
että sitä on 60 senttimetriä korkeasti.
Kuosista ei ollut edes aavistusta.
Kangas paljastui Sielulinnuksi,
jossa on musta pohja ja
hopeanhohtoinen painatus.
Mielenkiintoinen ja upea kuosi!
Tammikuun alussa Unelmallinen-blogissa
heitettiin haaste tehdä jotain,
heitettiin haaste tehdä jotain,
mitä ei ole ennen tehnyt.
Kokeilla jotain uutta. (Klik)
En ole aiemmin tehnyt ommeltua tuubihuivia,
neulonut kylläkin.
Päätin tehdä hupullisen tuubihuivin.
Huppuhuivin.
Sellaisia olen ihastellut äsken mainitussa blogissa
ja sieltä löytyi hyvä ompeluohjekin. (Klik)
Tosin itse jätin kääntöaukon hupun sisälle.
Tulipas muhkea ja lämmin huivi.
Tämä korvaa pipon
ja säästää kampausta.
Ja jos ei halua huppua laittaa päähän, ¨
niin toki voi käyttää ilmankin.
Ja jos ei halua huppua laittaa päähän, ¨
niin toki voi käyttää ilmankin.
Muutama pieni palanen jäi kankaasta.
Ainakin yhdelle tilkulle on jo idea.
Aivan super kiva! Mies itse asiassa ehdotti minulle tällaista huivia tuosta kankaasta, mutta päädyin kuitenkin kansiin :) Ihana, että lähdit mukaan haasteeseen <3 Kiitos linkityksestä!
VastaaPoistaKiitos! Tämä olikin niin helppo tehdä, että taidan tehdä vielä toisenkin. :)
PoistaOnpa ihana huppuhuivi. (: Kaunista kangasta!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaHuippu idea ja yhdistelmä. Just sopivan keveä, ettei tukka mene 'linttaan'.
VastaaPoistaKiva kangas nimeään myöten! 👍👍
Kiitos! Juurikin oikein hyvä vaate nutturan tai ponnarin kanssa. :)
PoistaIhana kangas! Tuollaiselle huppuhuiville olisi käyttöä, olisi mieluisampi kuin pipo :)
VastaaPoistaKiitos, Saija! Tämä pääsi kyllä heti käyttöön. :)
PoistaTuo kangas sopiikin aivan upesti tuollaiseen tuotteeseeen ja tuo kivasti eloa ja iloa tummiin ulkovaatteisiin, kaunis on <3
VastaaPoistaKiitos, Krista! :)
PoistaMinäkin ihastelen sitä miten hyvin tämä kangas sopii tuollaiseen huivihuppuun 😍
VastaaPoistaKiitos, itsekin sitä vähän hämmästyin. Kuviot ei oikeastaan pääse tässä oikeuksiinsa, vaan nimen omaan värit. :)
PoistaOnpa kaunis kokoNaisuus:) Hyvää alkanutta vuotta! T. Pirta
VastaaPoistaKiitos! Samoin Sinulle! :)
PoistaOnpa hyvännäköinen ja käytännöllisen oloinen huppuhuivi.👍
VastaaPoistaKun tarpeeksi kauan seuraan tätä sinun ja parin muun ompelublogia, niin ehkä jossain vaiheessa rohkaistun itsekin ompelukoneen ääreen ihan kunnolla.😄
Kiitos! Ei muuta kuin rohkeasti vain koneen kimppuun. :)
PoistaIhan samaa minäkin täältä hihkun, kangas sopii huppuhuiviksi mitä parhaiten! Upea, näyttävä kuosi.
VastaaPoista