Viime viikonlopun mökkireissun
virkkaukset, osa 2.
Matto leikkihuoneeseen,
hellan eteen.
Siinäpä on Pikku Isännän
helppo kokkailla.
Pehmeä pienille varpaille
ja lämmin viluisilla keleillä.
Auringonkeltainen ja
arjenharmaa.
Kuin nämä kuluneet päivät.
Arki astui taas elämään.
Toi tutut rutiinit ja ystävät.
Työt ja tehtävät.
Vastuun.
Aurinko pilkisteli esiin pitkin viikkoa,
vaikka sadepilvet uhmakkaina seilasivat taivaalla.
Ekaluokkalaiset hymyilivät,
iloitsivat uudesta punakantisesta Aapisesta
ja uusista kavereistaan.
Minäkin hymyilin.
Lasten ilolle ja innolle.
Se tarttui minuunkin.
*****
Matto on virkattu Lankavan Venlasta,
yksi kerä keltaista,
toinen kerä harmaata.
Maton keskiosa on tehty mallin mukaan
(100 virkattua lumihiutaletta: malli 35),
reunaosat improvisoitu omasta päästä.
Ihana matto! Tyylikäs yhdistelmä tuo harmaa ja keltainen.
VastaaPoistaKiitos! Alkujaan olin suunnitellut laittavani siihen myös valkoisen kuteen, josta virkkasinkin sitten kassin. :)
PoistaSöpö keittiönurkkaus ja suloinen matto!
VastaaPoista-Essi
Kiitos! Tuo pieni hella on peräisin omasta lapsuudestani. Sen on isäni tehnyt minulle joskus joululahjaksi. Kestävä hella. Toiminut jo 40 vuotta. :)
PoistaIhana matto, arjen värit. Iloa ja välillä harmautta.
VastaaPoistaMinullakin hippuiluttaa tuo maton virkkaaminen. Viimeksi meni vaan niskat niin juntturaan. Auringon keltaisia päiviä Sinulle! 💛
Kiitos! :) Hei, sun pitää virkata sitä vaikka pöydällä, ettei sun tarvitse kannatella virkkuuta. Tuollainen matto on raskas kannateltava. Aurinkoa Sinullekin! :)
PoistaOi mikä herkku leikkipaikka ❤️ ihana matto!
VastaaPoistaKiitos, Hannariina! :)
PoistaNäyttäisi olevan viihtyisämpää kuin meidän keittiössä :) Harmaa ja keltainen on hyvä väriyhdistelmä, kiva matto!
VastaaPoistaKiitos, minustakin se on aika toimiva väriyhdistelmä. :)
PoistaKivan mallinen matto, hyvät värit! :)
VastaaPoistaKiitos. Joo, ei ihan perinteisen mallinen. :)
PoistaOletpa sinä taitava virkkaaja, tuosta noin vaan otat mallin ja sen ympärille kehittelet omasta päästä vaikka ja mitä! Kiva tuo 6kulmio malli muuten. Ja värit on enemmän kuin passelit, sopivat ympäri vuoden käytettäväksi :). Millaisiahan herkkuja pieni mies kokkailee ;)
VastaaPoistaKiitos. Krista, tällainen perusvirkkaaminenhan on melko helppoa. :)
PoistaOnniliinin keittiössä valmistuu monenlaisia herkkuja. Viime aikoina aika usein on ollut kalakeittoa ja muffinsseja. :)
Ihana piritys leikkinurkkaan. :)
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaVoi kun ihana matto, niin piristävän värinenkin :) Mukava, että arkityö on alkanut mukavasti. Onhan ne niin suloisia nämä pienet koulutien aloittavat lapsukaiset :)
VastaaPoistaKiitos, Kanneli, kommentistasi. Työ on kyllä nyt imaissut niin mukaansa, että meinaa esimerkiksi tämä sosiaalinen media jäädä ihan paitsioon. :)
PoistaKaunis matto ja ihanan värinen! Hih, selailin kuvia nopsaan ja luulin kuvien olevan nukkekodin kalusteista:D Mutta olihan tässä vähän isompi keittiö kyseessä:) Varmaan johtuu siitä, kun itse virkkailin kesällä nappeja, nään kaikki virkkaukset minikoossa:D
VastaaPoistaHeh, kyllä tuo matto on ihan metrin verran halkaisijaltaan. :)
Poista