torstai 7. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän ompelukset: kotipöksyt ja kauppakassi




Pureva pakkanen. 
-30.
Iltapäivällä aurinko värjää 
metsän reunan oranssiksi.
Kylmän kaunis.


Nenänpäästä nipristää.
Poskestakin haukkaa.
Muuten mukavan lämmin.
Pukeutumiskysymys, sanoisin. 


Uunin edessä on lämmin. 
+ 30.
Ei palele poskia, 
eikä varpaita. 


Ompelun ilosta olen vähän ommellutkin
suursiivouksen välissä.
(Niin, sitä minä olen aloitellut heti joulun mentyä.)



Kotilegginssit itselle ompelin. 
"Eriparijalat!" kommentoi Neiti.
"Omituiset!" huudahti Esikoinen.
"Hyvät kalsarit", tokaisi Esikoulupoika.
"Ethän mene noilla ihmistenilmoille", toivoi Mies.
Kotoiluhousuiksi nämä tein.
Huoli pois. 


Samalla ilolla jatkoin. 
Tein kauppakassin. 
Vanhat, kun ovat ihan tiensä päässä.


Paksusta farkusta pääasiassa, 
kuviotrikoosta somistetta.
Muutaman napinkin tein. 
Koristeeksi.


Kassin päädyt tein farkun nurjasta puolesta. 
Mutta kukapa se sanoo, 
ettei nurjasta saisi tehdä. 


*****

Pakkaspäivät jatkuvat.
Sisällä on kiva jatkaa suursiivousta 
ja välillä ommella muutama sauma.

Seuraavaksi pitäisi ommella jotain sinistä. 
Olen tarttunut HommaHuone-blogin 
koko vuoden kestävään värihaasteeseen (Klik).
Tammikuu on sininen kuukausi. 
Sininen hämäryys,
se on tähän aikaan vuodesta
ihan käsinkosketeltavaa.




30 kommenttia:

  1. Ihanat leggarit. Tuo eriparisuus on minusta ihan hauskaa vaihtelua. :) Kiva ja käytännöllinen kassi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nimenomaan, hauskaa vaihtelua perusyksvärisyyden rinnalla.

      Poista
  2. Ai,sielläki alettiin kaappeja siivoamaan :D mukavaa puuhaa,aina löytyy nurkista yllätyksiä...mukavat koti-pöksyt,piristävät väreillään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suvi! Mun perinteisiin kuuluu aloittaa kevätsiivous samalla, kun laitan joulujuttuja pois. :)

      Poista
  3. Ihanat legginssit! (: Kyl (mie) kehtaisi(n) noissa kauppaankin mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisin minäkin mennä pitkän takin kanssa, mutta me olemme Mieheni kanssa sopineet, että "minä edustan häntä ja hän minua" ja se, mikä toisesta ei näytä hyvälle, sitä ei käytetä ihmistenilmoilla. Kotona voi olla niissäkin kamppeissa, jotka toisen mielestä ovat "nolot". :D Ehkä nämä ovat Mieheni mielestä liian kirjavat ja värikkäät. ;)

      Poista
  4. Minusta nuo legginssit ovat hienot, harvoja kirjavia legginssejä, joita voisin kuvitella jopa itsekin käyttäväni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjava alaosa vaatii yksivärisen yläosan. :)

      Poista
  5. Tosi kivat laggarit! Täälläkin on suursiivoukset aloitettu, ei niitä ennen joulua ehtiskään kun on muutenkin kiire :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan turhaa minusta on hämärän aikana suursiivota, kun ei se puhdas lopputulos mihinkään näy. Minusta on mahtava, että suursiivous ajoittuu niin, että kun auringonvalo alkaa valaisemaan huoneita, ne ovat sitten juuri suusrsiivottuja. Aloitan kaapeista ja kun kaikki kaapit on siivottu, on kattojen, mattojen ja seinien vuoro.

      Poista
  6. Kerrassaan hupaisat leggarit :)) Laukusta ja sen kankaista tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  7. Heippa! Kivat legginsit ja erityisen hieno kassi :) Minustakin on ihan turhaa siivota ennen joulua ja pimeään aikaan erityisen huolellisesti. Keväällä loppuu kynttilöidenkin kärsäys, joten meillä pestään katot ja seinätkin silloin, mutta jouluksi vain huolellinen viikkosiivous plus sauna ja jääkaappi. Tästä ne päivät rupeavat pitenemään ja valo lisääntymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama on tyyli tässäkin Mökissä. Ihana tuo valon lisääntyminen, vaikka kovasti syksyihminen olenkin. Aina tähän pimeimpään aikaan kuitenkin valo on tervetullut. :)

      Poista
  8. Housut on hauskat! Melkein tekis mieli itelläkin jotain vastaavaa... en kyllä käytä enää juurikaan ohuita legginsejä kuin toisten housujen alla. Vaan ehkä vähän paksummatkin housut voisi olla moniväriset? Jos vaikka tilkuista raitoja toiseen lahkeeseen... hmm... tai molempiin... Riittäisi lyhyempikin pala aikuisen housuihin, jee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En minäkään osaa olla legginsseillä muualla kuin kotona. Siis tällaisilla kuviollisilla. Farkkuleggareita tulee kyllä käytettyä tunikoiden kanssa. Lapselle olen tehnyt tilkkuleggareita, mutta voishan ne tehdä aikuisten koossakin - kotikäyttöön minulla siis! :)

      Poista
  9. Noista leggareista tulee Huvikummun Peppi mieleen! ;) Itse en omista leggareita, mutta rennoilta näyttävät.
    Näillä pakkasilla on kyllä ihana käydä happihypyllä ja palata sitten uunin lämpöön. Kontrasti kohillaan silloin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leggarit on niin hyvät kotihousut, mutta Mies sanoo niitä kalsareiksi, niin ei niillä silloin paljon postilaatikkoa kauemmas Pikku Akka kehtaa lähteä. ;) Peppi Pitkätossu hyvinkin - aika usein on peppimäinen olo kyllä. :)

      Poista
  10. Upea tuo laukku! Savakangas on tosiaan melkoinen haaste, mutta tosi kivoja juttuja siitä on ommeltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja käytännöllinen kassi tulikin. Eilen testasin eka kerran, kun viikonlopun ruokaostoksia tein. :)

      Poista
  11. Kyllä kelpaa. Olkooon ukot mitä mieltä vaan.

    VastaaPoista
  12. No nämähän on hienot leggarit! Minä kyllä käyttäisin näitä ihan kodin ulkopuolellakin:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin saattaisin käyttää, mutta pitää pikkusen kunnioittaa Miehenkin mielipidettä. ;)

      Poista
  13. Hienot leggarit ja laukku! Minäkin saattaisin hilpaista näissä ihmisten ilmoille. Miehillä on joskus onneksi myös mielipiteitä vaimonsa pukeutumiseen, meillä ainakin kaikkein rehellisimmät kommentit saa häneltä. Aina en kysy, jos haluan säilyttää luuloni vaatteen ihanuudesta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä siis tykkään, että Mies kommentoi, vaikka hänen makunsa on monesti aika erilainen kuin omani. Erityisesti tykkään, jos hän ohjeistaa, missä vaatteessa ei pidä ihmisten ilmoille lähteä. Hänhän samalla suojelee minua. Etten joudu naurunalaiseksi, etten näytä typerältä, että säilytän asiallisuuteni ja arvokkuuteni. ;) <3

      Poista
  14. Niin ihana reippaus heijastuu postauksestasi:) Olet tehnyt kivat kotoilupöksyt tai vaikkapa kyläilypöksyt :)Laukkukin on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakkasella on pakko olla reipas, että ei hyydy. :)

      Poista