torstai 17. joulukuuta 2015

17.12. Tonttuperheen uusi jäsen





Vuosia sitten Punaiseen Mökkiin 
hiippaili Tonttu.
Poikatonttu,
aikamiespoikatonttu.



Kovin oli yksinäinen ja haaveissaan.
Silti kuitenkin hyvin tarkkaavainen.



Pari vuotta sitten Tonttu löysi vierelleen
soman Tonttutytön. 
Pitkälettisen ja hulmuhelmaisen romantikon.
(Kurkistus menneeseen, KLIK)



Viime jouluna Punaisessa Mökissä 
oli vauvan tuoksua tuplaten, 
ihmisvauvan lisäksi
Tonttuperheeseen oli syntynyt vauva,
Vauvatonttu.
(Kurkistus viime vuoteen, KLIK)



Perheonnea oli ilo seurata. 
Äidillistä, hellää hoitamista
ja Isätontun karheaa ylpeyttä pienestä tytöstä.

Jännityksella odotimme,
mitä Tonttuperheelle nyt kuuluu. 
Ensin ei kuulunut mitään uutta. 
Olivat vain he kolme.

Mutta yhtenä päivänä äkkäsin jäljet.
Selvästi Tontun jäljet. 



Ja sitten näin Tontunkin.
Villapipoisen, piippalakkisen. 


Myhäili tyytyväisenä, 
oli selvästi osannut määränpäähänsä. 



 Yli kivien ja kantojen, 
vieritse suurten runkojen
Tonttu tallusteli. 


Asettui olohuoneeseen 
vanhan Singerin päälle...
'

... toisten Tonttujen seuraan. 



Perhe kasvoi Otto-Tontulla,
toisen sukuhaaran poikatontulla, 
joka on tullut apuriksi Isätontulle.

Kovasti puuhastelevat tontuntöitä yöaikaan, 
mutta päivälla mallikkaasti vain tarkailevat
Punaisen Mökin touhuja. 


*****

Tämä kalenterin luukku oli samalla 17. luukku 
Facebookin "Käsityöblogit"-ryhmän yhteisessä kalenterissa.
Eilen 16. luukku avautui Nappikuja 6:ssa. (KLIK)
Huomenna pääsemme kurkistamaan Megetaren luukkuun. (KLIK)


******

Otto-Tonttu valmistui kierrätyshengessä.
Pikku Akan vanhat samettihousut jalassa,
huopunut villapaita päällä, 
rikkinäiset sukkahousut ihona päässä, käsissä ja jaloissa, 
vanha lakana kroppana
sekä tyynyn täytevanut sisälmyksinä.
Pipon ja tossujen langat ovat aikaisempien neulomusten jämiä.



14 kommenttia:

  1. Ihana tarina! <3 Ja Kierrätystonttu, tämän ajan paras tonttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on semmosia Tonttuja, että näillä lapset leikkivätkit. Kestävät siis leikkimiset. Erityisesti Neiti hoiti viime joulun aikaan tuota Vauvatonttua. :)

      Poista
  2. Kiva, kun tonttuperhe kasvaa! Mitähän vuoden päästä heille kuuluu :)

    Olipa muuten suloinen body tuossa aikaisemmassa luukussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, saapa nähdä. Luulen, että tämä perheen kasvaminen on nyt vähäksi aikaa tässä. :)

      Poista
  3. Tonttuperheen kasvamista on ilo seurata! Uusi perheenjäsen on niin hellyttävän suloinen ❤

    VastaaPoista
  4. Tätä olenki odotellut,että milloinkahan joukkoon liittyy neljäs tonttu.Ihana:)
    S.S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutama muukin ehti kysellä, etteikö tänä jouluna tulekaan uutta tonttua. :D

      Poista