lauantai 11. heinäkuuta 2015

Lappuhaalareista kassiksi





Pidin kirppistä.
Lappuhaalarit jäivät käsiin.
Tuli niin paljon lämpimiä vauvamuistoja. 
Päätin tehdä niistä Neidille kassin.
Se oli viime kesänä.


Eilen illalla ruudulla välähti haaste:
"Tee vanhasta uutta,
Aloita klo 21."
Kello oli jo yli. 
Aloitin.





Työn tekemiseen meni aikaa puoli tuntia.
Miksi piti odottaa vuosi, että sain valmis?
Kuinka monta tuntia 
olin suunnitellut tekeväni?
Tuplasti työn määrä.
Moninkertaisesti.
No, nyt on Neidille kassi!




16 kommenttia:

  1. Tuota minäkin olen monesti ihmetellut, että miksi joitakin pieniä asioita/tekemisiä jättää ja jättää tulevaan. Ei saa aikaiseksi aloittaa, vaikka niiden tekemiseen ei mene tosiaankaan kauaa. Viime kesänä minua suorastaan huvitti kun etsin ja metsästin pojalle kesähattua, mutta en löytänyt sopivaa (en siis olisi jaksanut alkaa itse tekemään). Lopulta sitten tein ja tekemiseen meni n. tunti. Varmasti olin käyttänyt aikaa ainakin tuplaten kauemmin kaupoissa kiertelyyn :D Syntyipäs haalareista herttainen kassi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin tuttua. Minusta samassa kategoriassa painivat korjausompelua vaativat kamppeet. Monesti siinä "urakassa" aikaavievin homma on langan vaihtaminen ompelukoneeseen. Tunnissa korjaa jo vaikka kuinka monta vaatetta.

      Poista
  2. Aivan valtavan suloisen kassin olet Neidille ommellut. - Eikä totisesti mennyt paljoa aikaa kassin tekoon. Miten sitä usein siirtäkään tällaisia nopeita juttuja kauemmaksi ja kauemmaksi. Minullakin on monta samantapaista "siirto-ompelua" odottamassa. Jospa saisin ne ennen syksyä tehdyksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin määräät itseäsi, että ne tehdään tänään, että sitten saa rauhassa vietellä loput kesäpäivät. :)

      Poista
  3. ihana kassi ja muistojen haalarit tulivat hyvään käyttöön :) Joskus suunnittelemista toteuttamiseen tarvitaan vaan aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suvi! Niinhän se on. Monesti ne tekemättömät työt vain ressaavat eniten. :)

      Poista
  4. Söpöset pikku haalarit! Kassistakaan ei voi tulla muuta kuin söpö. Ei muuta kuin retkeilemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija! Omasta mielestänikin tästä tuli aika söpönen. :)

      Poista
  5. Tämä on suloisin farkkukierrätyskassi, jonka olen koskaan tainnut nähdä - ihana!

    VastaaPoista
  6. No kyllä tuli suloinen:-) Hyvä idea!

    VastaaPoista
  7. Ihana muistojen kangas sinulle ja uusien muistojen keruukassi Neidille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu! Kassi pääsikin viikonloppuna ensimmäiseen reissuunsa. :)

      Poista
  8. Suloinen se on! Niin valloittava. Se tunne on ihana, kun saa pitkään mielessä olleen projektin valmiiksi. Aloittamisen vaikeushan se aina suurin on, niin tuttua.

    VastaaPoista