sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Fredrika-lapaset

 
Lomaviikko ja kova pakkanen. 
Sepä olikin sellainen yhdistelmä, 
että oli hyvästi aikaa 
istua nojatuolissa ja neuloa. 

Neuloin Ystävältäni 
joululahjaksi saamasta 
tarvikepaketista Fredrika-lapaset. 
Paketissa oli sekä suloisen silkkiset langat 
että ohje lapasiin. 

Fredrika-lapasten kuvion lähtökohtana on 
Wetterhoffin tunnetun Tulppaanidamasti-pöytäliinakankaan
tulppaanikuvio. 
Tulppaanidamastia on Wetterhoffilla 
kudottu melkein koko sen olemassaoloaika
eli yli sadan vuoden ajan. 







Tulipa niistä kauniit. 
Näitä käyttäessä varmasti Ystäväni, 
jolta langat sain lahjaksi, 
 käy usein mielessäni. 
Vielä minun pitää tuota lankadominanssia harjoitella, 
mutta siinäpä on tavoitetta alkaneelle vuodelle. 

Huomenna alkaa loman jälkeinen työarki. 
Tsemppiä meille kaikille arkeen palaaville ja 
iloa ihan jokaiselle!

❤❤❤

Fredrika-lapasten ohje löytyy Wetterhoffilta. 
Lankana lapasissa on Wetterhoffin Sivilla, 
joka on silkin ja villan sekoitelanka. 


6 kommenttia:

  1. On kerrassaan onni, että mulla on yhdessä ystävässä kaksi ystävää. ❤️ Toinen niistä on ystävä ja toinen on lisäksi vielä käsityöystävä. Moneskohan kerta tänä jouluna me vaihdettiin joululahja. En edes muista. Niin mukava aina suunnitella, että mitähän tänä vuonna keksisi lahjaksi. Jotain käsitöihin liittyvää, lisäksi jotain jouluista ja vähän herkkujakin. Mukava on lahja antaa ja mukava saada. Näistä lapasista tuli niin nätit. Heti kun näin tämän tarvikepaketin, niin
    niin heti tiesin, että tämä yksi tällä kertaa lahjoista joululahjavaihdossa. - Rusetiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista, Rusetiina! <3 Näistä tuli kyllä ihanat. Nämä ovat olleet tällä viikolla päivittäin käytössä ja esittelin ylpeänä ja ihastuneena näitä välituntivalvonnassa työkavereillekin. :)
      Minulla on sinun ensi joulun lahja jo "työn alla". Niin mukava perinne! <3

      Poista
  2. Kauniit ja varmasti lämpimät! Lisälämpöä antaa ystävältä saatu lahja. Lankadominanssin kun sisäistää, se sujuu ihan luonnostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marle! <3 Nämä kyllä lämmittävät - monessakin mielessä. :)
      Omasta mielestäni jo sisäistin lankadominanssin :D, mutta silti kuvio ei ole niin selkeä kuin se voisi olla. Harjoittelen siis lisää. :)

      Poista
  3. Tosi kauniit, niin väri ja malli kuin ajatuskin :)

    VastaaPoista