maanantai 3. elokuuta 2020

Joogasukat Pallaksella


Voiko joogasukat neuloa, 
vaikka ei harrastaisi joogaa?
Minä neuloin. 
Hyvin ehti matkalla Keski-Suomesta Pallakselle
opetella magic loop -tekniikan 
ja neuloa kaksi joogasukkaa yhtä aikaa. 


Minulla oli tähän asti aukko neulontasivistyksessä, 
enkä tiennyt looppaamisesta muuta kuin 
että siinä neulotaan pitkällä pyöröpuikolla
kaksi sukkaa (tai hihaa tai lapasta tai...) yhtä aikaa.
Selvitin tekniikan ja sen jälkeen sukat alkoivatkin valmistua nopeasti. 
Käytin apuna Youtubesta löytynyttä videota (Klik)
sekä NovitaKnitsin sivulta löytyviä vaihekuvia. (Klik)


Joogasukat olivat mainio neulomus harjoitella looppausta:
ei tarvinnut tehdä kantapäätä eikä kärkikavennuksia. 
Tehdessäni ajattelin, 
että joogasukat normaalisti viidellä puikolla neulomalla
olisi myös oppilaiden kanssa hyvä suljetun neulomisen harjoitustyö. 
Kas, työasiatkin käväisivät mielessä, 
kun heinäkuu vaihtui elokuuksi.  
 

Viimeisen kokonaisen lomaviikon sain 
viettää Pallastunturin upeissa maisemissa. 
Siellä kuvasin myös matkalla valmistuneet joogasukat. 



Heti sukat jalkaan vetäessäni tunsin, 
että nämä ovat ihan parhaat iltavenyttelysukat
viluisille Punaisen Mökin lattioille syksymmällä. 
Ihanille nämä tuntuivat tunturin rinteessäkin, 
kun navakka tuuli tuiversi 
hikisten ja rasittuneiden vaellusvarpaiden välistä. 


Kesäloma alkaa kaarratella loppusuoralle.
Tällä viikolla palaan työmaalle
ja oppilaat tulevat ensi viikolla. 
Ihanan rentouttava loma ainakin on ollut. 
Jospa sen voimalla jaksaisi pitkän syksyn. 


Rentouttava. 
Voimauttava. 
Silmiähivelevä. 
Sieluasyleilevä. 
Sellainen oli lomareissumme Pallakselle. 
Monessa hetkessä näki kauas. 
Ei niin tarkasti, 
mutta kuitenkin aavistuksen omaisesti. 
Kuopuskin oppi tietämään, 
että aina ylämäen jälkeen tulee helpompi alamäki
ja tasaista on kaikkein helpoin kulkea. 
Retkellä oli paljon läsnäoloa, 
iloa ja lämpöä. 


Samanlaisia näköaloja toivon syksyyn. 
Haastavien nousujen jälkeen saisi tulla tasaisempaa 
ja helppokulkuista myötämäkeä. 
Toivon luokkatilanteisiin paljon läsnäoloa ja iloa. 
Iloa toisesta ihmisestä, 
iloa uuden oppimisesta, 
iloa uusista kokemuksista. 
Toivon, että välillä katsotaan kauemmas, tavoitteisiin, määränpäähän,
ja pyritään niitä kohti. 
Toivon, että tavoitteet olisivat kohtuullisia, 
niin lapselle kuin aikuisellekin. 
Toivon, että kaveri voisi tsempata toista
ja aivan kuin me tuolla tunturin rinteessä. 
Toivon, että tulisi onnellinen syksy
meille kaikille. 

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, valoisaa ja lempeää syksyä sinulle! <3

    VastaaPoista
  2. Varmaan mainiot sukat muuhunkin kuin joogaan. Oikeastaan en tiennyt, että ne ovat tuollaiset kun ei ole tullut joogassa käytyä. Toivotaan tosiaan, että syksy olisi parempi kuin kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole joogassa käynyt, mutta jossain netissä tuli joogasukat vastaan, niin ajattelin, että tuommoset pitää tehdä. Jos sitä innostuisi enemmän venytttelemäänkin, kun on ihanan pehmeät sukat siihen tarkoitukseen. :)

      Poista
  3. Minäkin innostuin noista joogasukista ja tein kahdet, toiset jooga-opettajalleni. Looppaus on vielä oppimatta. Samanlaiset syystoiveet on varmasti monella. Kauniita matkakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnellista syksyn aikaa Sinulle! ja ei muuta kuin looppausta testaamaan. :)

      Poista
  4. Looppaus on minullekin ihan uusi juttu. Mutta perinteisellä tyylillä, viidellä puikolla tein tyttärilleni ns. joogasukat viime jouluksi ja ovat kyllä tykänneet niistä, vaikkeivat hekään joogaa. Nyt on juuri yhdet vastaavat puikoilla. Nuoret tykkäävät niistä. Varmastikin olisi kiva kässätyöidea.

    Kaikkea hyvää alkaneeseen syksyyn. Nyt on ollut kyllä tasamaata, mutta saapa nähdä miten syksyä myöten tämä tautitilanne etenee. Mukavia koulupäiviä sinulle. Ollaanpa kuulolla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistelinkin, että sinä neuloit lahjaksi joogasukkia.
      Jännityksellä kyllä odottaa, että millainen syksy ja talvi tästä tulee.
      Onnellista ja tervettä syksyn aikaa Sinulle! <3

      Poista