sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Kantha-kirjontaa nipsukukkaroon


Kesäloman alussa järjestelin kaappeja. 
Se on sellainen päännollauskeinoni numero yksi
tiiviin, pitkän kevätlukukauden jälkeen. 
Se pelastaa minut keväästä toiseen. 

Käsityökaappiini oli taas kerääntynyt iso kasa 
vuoden aikana hankittuja käsityö- ja askartelulehtiä. 
Kaikki niin täynnä upeita ideoita, 
houkuttelevia ja innostavia. 
Selailin niitä siinä siivouksen lomassa. 
(Selailu melkein voitti siivouksen.)
Silloin tein päätöksen. 
Jokaisesta tulevasta lehdestä pitää 
seuraavan vuoden aikana toteuttaa aina vähintään yksi ohje. 
Lisäksi nykäisin kasasta yhden lehden 
ja päätin inspiroitua siivouksen jälkeen sen lehden jostakin mallista.



Lehdeksi valikoitui alkukesän Ihana-lehti 3/2020. 
Ja ihanahan se lehti toden totta on. 
Valitsin työn alle Kantha-kirjonnan. 


Kantha-kirjonta oli minulle käsitteenä uusi. 
Sen kerrottiin olevan inspiroiva tapa yhdistää kierrätyskankaita. 
Niinpä aloitin pienten kierrätystilkkujen etsimisen. 
Ohjeessa tehtiin vetoketjupussukka, 
mutta itse päädyin nipsukukkaroon. 


Selvitin, että Kantha-kirjonta on kotoisin Intiasta. 
Yksinkertaistettuna se on tiheää käsintikkausta.
Pistojen suuntaa vaihtamalla saisi paremmin pintaan liikkeen tuntua, 
mutta vaikka itse laitoin kaikki pistot vaakasuoraan, 
silti työ hieman aaltoilee. 


Parasta Kantha-kirjonnassa on se, 
ettei pistojen tarvitse olla täydellisiä. 
Minunkin pistoni ovat ihan vinksin vonksin, 
kun pistelin neulalla menemään.
Ehkä viivoista olisi tullut suoremmat, 
jos nurjalle olisin vetänyt viivottimella apuviivat. 
En silti halunnut apuviivoja. 



Tällainen pieni kirjontatyö sopisi
vaikka lomareissun käsityöksi.
 Kesälomani alkaa olla puolivälissä. 
Työn alla on ollut käsinukke, tilkkupeitto ja yksi tuunaus. 
Saapa nähdä, mikä niistä pääsee seuraavaksi tänne esittelyyn. 

Toivotaan heinäpoutia ja virkistävää sadetta sopivassa suhteessa. 
Nautitaan kesän vehreydestä, 
uitetaan varpaita rantavedessä
ja maistellaan kypsyviä mansikoita. 
Helliköön heinäkuu Sinua!

❤❤❤


15 kommenttia:

  1. IIhana idea inspiroida itseä uuden tekemiseen 😍. Aivan upea pussukka ja kuinka käteviä nuo onkaan käytössä.
    Minulla onkin tekemättä vielä käsityökaappien siivoaminen. Ehkä se tulee eteen kun on sopivan sateinen päivä 😄

    Ihania heinäkuun lomapäiviä sinulle ✨✨💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityökaappeja on oikeastaan tosi mukava siivota. Sieltä löytää monesti kaikkea semmoistakin, mitä ei muistanut enää edes omistavansa. Tällä kertaa löysin esim. nämä ommeltavat kukkaronkehykset. Olen paljon tehnyt kukkaroita, mutta aina ne ovat olleet niitä liimattavia versioita.

      Ajattelin inspiroida itseäni tämän bloginkin vuoksi. Kiva saada tännekin jotain vaihtelua. :) Paljon tulee ommeltua ihan perusvaatteita, joita ei tule enää monestikaan blogattua. Tästä tuli kyllä kivannäköinen pussukka. Kiitos mukavasta kommentistasi Kanneli! :)

      Poista
  2. Suloinen pussukka. Tällaiseen pieneen työhön onkin hyvä kokeilla uutta tekniikkaa :) Kantha vielä tulee kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Innolla jään odottamaan sun kantha-kirjontaa. :)

      Poista
  3. Hauska pussukka! Mielenkiintoinen. Itselläni kävi myös mielessä joku aika sitten, että jos jokaisesta lehdestä saisi toteutettua jotakin. Siinä olisi haastetta. Luen kyllä lehdistä oikeastaan jokaisen rivin, että sinällään ei ne turhaan kotiin tule. Siivotessa löytyy mielenkiintoisia asioita. Mun kesän kaappisiivouksessa löytyi mm. pari messuilta ostettua kangasta, heijastinkangasta ja lankoja joita en muistanut omistavanikaan. Ei olleet käsityökaapissa... Olin ilmeisesti piilotellut kaapin perukoille, josko lahjaksi tulisi niistä jotakin.
    Mukavaa loman jatkoa! T. Lemuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lemuri! Kyllä minäkin aina luen postin tuomat lehdet, mutta harvasta lehdestä mitään tulee toteutettua, vaikka lehdet ovat pullollaan kivoja ideoita. :)

      Poista
    2. Ja eikö ole mukava tehdä omista jemmoista löytöjä, joita ei muistanut olevankaan? :D

      Poista
  4. Mielenkiintoinen ja aivan uusi tuttavuus tämä kantha-kirjonta. Pitääpä tutkia lisää. Pussukan tilkuissa on muistot hyvin tallessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeo, minullekin se oli uusi kirjontatermi. Sashiko-kirjontaan olen usein viimeisen vuoden aikana törmännyt, mutta tämä oli minullekin uusi juttu. :)

      Poista
  5. Kantha oli minulle aivan uusi sana ja tekniikka. Kiva, kun sinä niin rohkeasti uusiin tuuliin tartut ja haastat itseäsi.
    Sinulla on siellä taas ns.monta rautaa tulessa.Mielenkiintoista nähdä mitä kivaa näytät meilles seuraavissa postauksissa.

    Kesän ja käsitöiden iloa Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, nyt on ompelut olleet aika vähänä, mutta monenmoista muuta on nyt tullut tehtyä. Tällä hetkellä hillojen poimimisen ja perkaamisen välissä olen virkkaillut keittiöön uutta mattoa. Siihenkin ohjeen löysin yhdestä vasta tulleesta lehdestä. :)

      Poista
  6. Kivalta näyttää! Olen kyllä kuullut ennenkin kantha-kirjonnasta, mutta en tiennyt millaista se on.. hmm.. viikonlopuksi tarvitsisi keksiä jokin idea kummitytön synttärilahjaksi, oliskohan se tässä..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raisa! Joku tällainen yksilöllinen pussukka voisi olla ihana lahja ja sinnehän voisi lisäksi vaikka sujauttaa vielä vaikkapa jonkun rahan lisäksi. :)

      Poista
  7. Pitkästä aikaa blogeja kiertämässä ja täältä kun löytyi vaikka mitä kivaa! Ihania juttuja olet tehnyt, niin kuin tämäkin pussukka 💛 Mukavaa loman jatkoa ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, Eerika, että olet linjoilla. Olisipa kiva kuulla, mitä teille kuuluu nyt. Olen niin monesti teitä muistanut. <3

      Poista