sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Housukaavan testausta - Hidden Treasure



Vaihtelu virkistää, 
kaavojen käytössäkin, 
vaikka vanhoihinkaavoihinkangistunut olenkin. 



Eräänä joutilaana lauantaina ennen koronakaranteenia
päätin testata Jujunan Hidden Treasure-housukaavaa. 


Tarkoitukseni oli testata sitä Kuopukselle koossa 116cm. 
Mutta mitä silmäni näkivätkään?
Se oli sarjottu 164cm saakka. 


Enemmän housuja oikeastikin tarvitsi Esikoinen, 
jonka oikea koko on 158cm.
Kelpaisikohan aarretaskuiset housut yläkouluikäiselle? 
Nuoremmasta ne taskut ainakin oli parhaat. 


Päätin ensin ommella vain nuorimmalle. 
Makiat keltaiset. 
Sitten varovasti kyselin vanhimmalta, 
mitä tykkäisit tämmösistä?
"Hmm, vähän erikoiset nuo taskut..."
"Mutta hei, sinne kyllä mahtuis siististi puhelin..."
Oletin tämän olevan myönteinen vastaus. 


Seuraavaksi kiikutin hänen eteensä kasan 
yksivärisiä housuvahvuisia joustavia kankaita. 
Mikä näistä olisi hyvä?
Mustien ja harmaiden joukkoon 
ujutin yhden petroolin, 
ihan huumorilla. 
Sanoin, että teen ainakin yhdet mustat, 
mutta mikä olisi se toinen väri
vai teenkö kahdet mustat?


"Tee tuommoset vihertävät. 
Sehän on aika leuhka väri housuihin."
Huumorilla tyrkylle tuotu, 
tosissaan parhaaksi valittu.
Niinpä piirsin kaavan kahteen kokoon, 
pienempään ja isompaan. 


Ja on kyllä ollut mieluisat housut kummallekin. 
Istuu hyvin ja väljyys on sopiva. 
Lahkeita taisin kuitenkin kummallekin pidentää 
ja nuoremmalle resoritkin laittaa lahkeensuuhun. 
Isommalta jätin nauhat vyötäröltä pois, 
kun ovat kuulemma tarpeettomat.
Näitä housuja tulee tehtyä lisääkin,
kunhan on taas housun tarvetta. 


Nyt otan kuitenkin pikaisesti pyöräytetyn, 
tutulla reseptillä tehdyn mustikkapiirakan uunista
ja alan sunnuntai-illan kahveille
perheeni kera. 
Iloa alkavaan viikkoon
Jokaiselle!


❤❤



Ps. Tämä ei ollut maksettu mainos, 
vaan ihan oma-aloitteisesti kehuin hyväksi todettua kaavaa. 
Isommat housut on siis koossa 158cm
ja pienemmät koossa 116cm. 
Ja kaavana Jujunan Hidden Treasure. 

12 kommenttia:

  1. Tulipas kummallekin pirteän väriset housut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tullutkin? :) Tänäänkin nämä näyttävät olevan pojilla jalassa.

      Poista
  2. Uudet kaavat tuovat virkistystä ompeluun. Ihanan erilainen taskumalli. Mietin vielä taskun käytännöllisyyttä miten siihen saisi sulkimen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on kivan erilainen taskumalli. Luulen, että tuohon yläreunaan voisi halutessaan näppärästi ommella joko vetoketjun tai läpän. :)

      Poista
  3. Kivan näköset housut niin isommalle kuin pienemmällekkin ja hyvät värit molemmat!

    VastaaPoista
  4. Ihanasti taas kerrottu. Yläkoululaisetkin yllättää, etenkin kun on taitava äiti. Mustikkapiiras varmasti katosi jo! Jaksamista ha iloa tulevaan viikkoon myös sinulle! T. Etäope minäkin ps. Oma lapsi on vkl aikana innostunut tilkkutyöompelusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, niiden kanssa kyllä välillä yllättyy ihan täysin. :D
      Iloa ja tsemppiä Sinunkin viikkoosi! :)
      Ps. Minun kuutosluokkalaiseni innostui viikonloppuna kutomaan pienissä Brion kangaspuissa. Kivoja tuommoset innostumiset!

      Poista
  5. Leppoisan näköiset taskut, pieni tarran palakin voisi riittää sulkemiseen. Hyvä kaava mainostaa itse itseään. Piristystä tähän karanteeniin, itsellä jo 50 päivää. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pienestä tarranpalasta voisi olla siihen asiaan ratkaisu. Meillä pojat tykkää just tuollaisista avotaskuista, joihin on näppärä sujauttaa kädet. Sulla on jo pitkä karanteeni takana. Montakohan päivää vielä edessä. Tsempit Sulle sinne! <3

      Poista
  6. Parit housut oon tehny vanhemmalle tytölle tuolla kaavalla, on kiva malli! Toisiin kyllä laitoin resorit ku ilman niitä lahkeet on sen verran leveät että ei sais olla yhtään kasvunvaraa tai on jo liian pitkät :) lapsikin tykkää, varsinkin taskuista ja nuo on vähän mielenkiintoisempi ommella ku perus legginssit 😅

    VastaaPoista
  7. Kivan näköisiä housuja! On huippu, että silloin kun löytää hyvän kaavan, kaava on tarjottu moneen kokoon!

    VastaaPoista