sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Pienen pojan kesävaatteita


Perinteiset t-paitaompelut
pitää järjestää 
joka kevät. 
Pitkin kesää sitten 
kuvailen niitä ompeluksia. 
Ja jos ompelen monta paitaa, 
se postaus ei tahdo millään valmistua. 
Taas meinasi käydä niin. 😃

Mitä sitten ompelin Viisveelle?


❤ Pitkähihaisen, 
hohtotraktoripaidan. 
Pitkähihaista tarvitsee aina. 
Ja taitaapa tämä paita olla syksynkin suosikki. 


❤ Verkkarit pienensin
L-kokoisista kirppisverkkareista. 
Isoja verkkareita löytyy kirppareilta
alle eurolla. 
Tosihalvat housut siis!


❤ Ja sitten ompelin niitä t-paitoja. 
Tukkirekka on aina varma valinta. 
Kivasti keltaiset tehosteet passaavat kuosiin, 
loistavat kilpaa auton valojen kanssa. 


❤ Yltäisiköhän tukkirekan koura
tämän puun ympäri? ❤


❤ Hellekelit ovat nyt heinäkuussa olleet hukassa, 
mutta kesäkuussa pääsi käyttöön
viime kesänä ommellut sortsit. 


❤ Liian matalasta pandasoirosta
sai t-paidan helmaa jatkamalla. 
Nyt pitäisi pikaisesti ommella
liian lyhyet kuviotrikoot paidoiksi. 
Lapset kasvavat, 
ja paidat sitä mukaa. 
Kohta ei enää jemmatut kuosit
riitä edes Kuopuksen paitaan. 


❤ Miina ja Manu-tilkkuja riittää yhä. 
Yksi kuva aina jonnekin
silloin tällöin. 


❤ Sulo-eno vei sakkinsa veneilemään. 
Mekin käytiin saaressa 
yhtenä päivänä. 
Löydettiin geokätkökin, 
joka aiemmin jäi löytämättä. 
Ja sääskiä, 
niitä oli hirmuisesti. 


❤ Viimeinen t-paita on sitten 
maatilakangasta. 
Meidän lähipelloilla varttuu vilja. 
Ja naapurin niityllä käyskentelee hevosia. 
Lehmiä ei ole enää yhdessäkään talossa tällä kylällä.
Eläinten lisäksi Viisvee tykkää isoista koneista. 
Leikkuupuimuri taitaa olla paras. 



Onneksi kuitenkaan vielä ei ole leikkuupuimurin aika. 
Se on selvä syksyn merkki. 
Nyt nautitaan tuulessa huojuvasta heinästä
ja laineen liplatuksesta. 
Auringon lämpöä toivotaan!

❤❤❤


Käytetyt kaavat:
Panda- ja maatila-paidat: 
Ottobre 3/2013 Brave Fireman, koko 110cm

Traktori-, tukkirekka- ja Miina&Manu-paidat: 
Ottobre 1/2019 Simple Bask, koko 110cm.



8 kommenttia:

  1. Monta kivaa paitaa! Mutta tuo panda on kyllä erityisen ihana kuosi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! T-paitoja on niin kiva tehdä aina kuosikankaista. :)

      Poista
  2. Pikkumies voi nauttia kesästä ja kivoista uusista paidoista. Niinhän se on, kun lapsi kasvaa tarvitaan enemmän kangastakin ja välillä saa taikoa suikaleillakin. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Irmeli! Pikkusen harmittaa kuitnekin nuo liian lyhyet kangaspalat. Joskushan se jatkopalakin on kiva juju vaatteessa, mutta yleensä on kivempi tehdä vaate niin, ettei kappaleita tarvitse jatkaa. :)

      Poista
  3. Pandat on ihan ykköset. Kesäisiä ja kivoja paitoja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Panda menis aikuisen paitaankin näppärästi. :)

      Poista