lauantai 19. joulukuuta 2015

19.12. Lahjapusseja



Tonttujen juoksua, 
piparin tuoksua, 
jännitystä, supinaa, 
papereiden rapinaa.
Sitäkö joulu on? 


Viime jouluaattona Pikku Akka hämmästyi
lahjojen avaamisen jälkeen
jätepaperin määrää. 
Huh, sitä oli paljon!
Onko paperi välttämätön?


Vekarat eivät malta avata niin siististi, 
että papereita voisi kierrättää.
Kauneimmista papereista olen joskus leikannut kuvia 
ja tehnyt seuraavana vuonna kortteja.
Mutta eihän niitäkään nyt joka vuosi...


Joulupaperijäteasia mietitytti. 
Paperiset joululahjakassit ovat lisääntyneet
ja ne pääsivät kiertoon.
Ehkä idea syntyi niistä. 
Tai sitten se vain putkahti jostain päähän:
kankaiset joululahjapussit!
Sellaisia meillä on tänä vuonna.




Vanhoja, tarpeettomia
jouluverhoja, -liinoja
ja -kankaita.
Juuri sopivia joululahjapusseiksi.





Nauhojakin löytyi jemmoista metritolkulla.


Lisäksi intouduin leimailemaan korttipajassa
pienille kangastilkuille,
joista tein pussukoita 
ja tekaisinpa muutamasta uudestakin tilkusta pussin. 



Osa pusseista on jo saanut sisälleen täytettä.
Näistä paketin kääreistä ei jää roskan roskaa. 



Toki meillä on muutama paperipäällinenkin lahja, 
kun Kummit ovat niitä Vekaroille antaneet.
Että tulee meille sitä paperin rapinaakin, 
jos se on aattoillassa olennaista. :)



16 kommenttia:

  1. Ihan huippu idea! Joululiinoja varmaan löytyisi kirppareiltakin.. Taidanpa käydä etsiskelemässä, sillä ensi vuodeksi minulla on jo idea kummilasten joululahjoista ja jouluisille kankaille olisi tarvetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus vanhoja joululiinoja, isojakin, saattaa löytyä kirppareilta ihan eurolla, parilla. Ihan pakko aina ostaa tämmösen jouluhöpsön. :)

      Poista
  2. Huikean ekologinen idea! :) Hyvä Sinä! Idea lähtee käyttöön ensi jouluna!

    VastaaPoista
  3. Loistoidea! Mie oon tykännyt pakata lahjakasseihin, nekin voi kierrättää seuraavana tai useampanakin vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kans käyttänyt lahjakasseja paljon Kummilasten lahjoissa. Ja kaikki meille tulevat lahjakassit pääsevät aina kiertoon. Ne ovatkin onneksi kestäviä. :)

      Poista
  4. Ihania pusseja, sinulla on oikeita aarteita siellä kankaina! Minäkin liputan kankaisten lahjapussien nimeen. Viime jouluna tein niitä kunnolla, ja todella toivon, että lahjansaajat ottavat ne tänä vuonna käyttöön. Muutamia uusia täytyy tehdä tänäkin vuonna, mutta onneksi on vielä vanhat jouluverhot tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en vielä arvannut tehdä vasta kuin omaan käyttöön. :)

      Poista
  5. mahtava idea :) itseasiassa tätä ideaa on käyttäny ystäväni jo vuosia,ja mikäs sen hauskempaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä lapset ovat käyneet pikkusen jo kurkistelemassa, että kuka saa suuren säkin, kuka pienemmän. Kenellä on hassunmallinen ja kenellä kirjanmallinen. Kiva, että pistäysit pitkästä aikaa täällä. :)

      Poista
  6. Toivottavasti tämä villitys lisääntyy, on kyllä niin hyvä idea. Ehkä ensi jouluksi teen minäkin. Juuri tänä aamuna luin japanilaisista furoshikikankaista, joita käytetään tavaroiden kantamiseen ja sopii joululahjoillekin. Vaikutti hyvältä, joten täytyy varmaan googlata lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuollaiset kankaat kuulostavat minustakin kiinnostavalle. Jos intoudut sellaisia hankkimaan, niin varmaan teet sitten juttua niistä. Jäänpä kuulolle. :)

      Poista
  7. Aivan ihana idea! Roskan määrä kauhistuttaa täälläkin, vaikka pyrin käyttämään kierrätysmateriaaleista tehtyä pakkauspaperia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä lapsetkin ovat innoissaan näistä. Tein näitä niin paljon, että lapsetkin voivat paketoida näihin omia lahjojaan. Ei tarvitse pyytää äidiltä tai isältä paketointiapua, niin yllätykset säilyvät aattoon asti. :)

      Poista